lauantai 28. heinäkuuta 2012

Can't go back

Miksi se menee näin?
Miksi minä olen jatkuvasti huonolla tuulella enkä saa muuta kuin riitaa aikaan?
Ehkä minä alitajuisesti yritän tahallaan sabotoida ihmissuhdetta.
Että olisi ehkä helpompi päästää irti.
Helpompi menettää tärkeä ihminen riidan kautta kuin katsoa ystävyyden vain kuihtuvan kasaan.
Tuntuu ettei meillä ole mitään puhuttavaa.
Niinpä syntyy vain riitaa.
Kun se on sovittu, pistävä hiljaisuus iskee jälleen.
Syvä hiljaisuus, jonka aikana kaikki mahdollinen kulkee ajatuksissa.
Entä jos tämä todella on ohi?
En minä pärjää ilman sinua.
Nytkään en osaa olla.
Normaalisti puhun tälläisistä asioista sinun kanssasi.
Nyt en voi, koska sinä olet ahdistukseni kohde.

Tee jotain.
Reagoi jotenkin.
Sano ettet ole lähdössä, sano ettei mikään ole muuttunut.
Sano se niin että minä kerrankin uskoisin.
Me ollaan käyty liian paljon, ettei tämä voi loppua.
Ei saa.
Sinä olet minun elämäni vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, jälleen.
Minä luotan taas sinuun.
Eivät asiat voi romahtaa juuri nyt, kun palat alkavat asettua paikoilleen.

Mutta ehkä minä olen vain typerä.
Minä en merkitse sinulle puoliksikaan niin paljon.
Miksi minä edes kerron miten tärkeä sinä minulle olet?
Saan vain näyttämään itseni typerältä.

Mutta hei, jos minä en tee itsestäni typerää ja yritä pelastaa tätä ystävyyttä, se on lopullisesti ohi.
Muuten tää hiljaisuus taitaa meidät tappaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti