lauantai 28. toukokuuta 2011

Koska lupasin auttaa, aina kun tarvitset

Toissapäivänä oli siis ukin hautaansiunaus ja muistotilaisuus. Mulla oli hyvä olo sillon ihan aamulla kun valmistauduin ja lähettiin kappelille mut sitten kun saavuttiin sinne ja näin äitin ja mummin kasvot niin sitten se taas iski. Ja kaikki tulee halailemaan ja ilmaisemaan osanottonsa. Mulle tuntemattomatkin ihmiset. Ukki vaikutti niin moneen ihmiseen.

Romahdus tapahtui kun heti siunaustilaisuuden alussa mieslaulajat lauloi sen "sua kohti herrani". Mä en näkisi enää ukkia. En puhuisi sen kanssa, kuulisi sen naurua, laulua. Kun se soittaisi haitaria. Ei enää ikinä. Mulla on enää mummi jäljellä.



Lisäksi mua suututtaa niin perkeleesti. Onko se paljon vaadittu kysyä välillä mitä mullekkin kuuluu, jutella jotain. Tai ees sanoa suoraan jos ei halua olla tekemisissä. Enkä mä edes tiedä pitäisikö luottaa enää. Tai edes puhua mitään.



Viimeaikaisten tapahtumien takia oon taas muistanut miten lämpimät välit teillä oli vuosi sitten. Miten te liittouduitte mua vastaan eikä mulla ollut aavistustakaan asiasta ennen kuin sitten se hyökkäys tapahtui. Mistä mä tiedän vaikka niin kävisi uudestaan. 




Vittu miten sä kehtasit.
Minä olin se joka puolusti sua kun sulla oli ongelmia ihmisten kanssa. Minä suostuttelin sun parhaan ystävän antamaan sulle vielä miljoonannen mahdollisuuden mokan jälkeen mikä oli sun vika. Minä laitoin oman ystävyyden pantiksi sen kanssa sinun takia. Mä luulin että sä olisit sen arvoinen. Ja sinä menit tekemään noin.



Kaiken sen jälkeen. Kun minä välitin silloin kun kukaan muu ei tehnyt. Minä luotin. Avauduin kun minulla oli vaikeaa. Kun en tiennyt haluaisinko enää elää.



Ja nyt, vuosi myöhemmin kun asiat ovat lipumassa samaan tilaan, sinä olet paikalla mutta silti et ole. Sä olet jossain ihan muualla. Älä sano, minä tiedän kyllä missä.






torstai 19. toukokuuta 2011

If I hold you just for today, I'm not gonna wanna let go

Joten eilen käytiin pukemassa ukki ja hyvästelemässä ja tapahtui total romahdus. Itkua. Itkua. Itkua. Ei tää voi olla totta. Mä en nää sitä enää ikinä. Ikinä. Hautajaiset on torstaina ja mua revitään joka suuntaan ja kaipaan mun kavereita. Ne ei uskalla olla mun lähellä, ne ei osaa reagoida normaalisti. Yksinäinen olo vaikka mua ympäröi ihmisjoukko melkein koko ajan.

maanantai 16. toukokuuta 2011

We say goodbye in the pouring rain and I break down as you go away

No nyt on taas tuskaa mistä kirjoittaa. Asiat voi muuttuu niin pienessä hetkessä.

Faija soitti kahentoista aikaan kun olin skolessa ja kerto et ukki on kuollut ja tulevansa hakeen.

Shokki. Mitä. Niitten täytyy olla väärässä. Eihän ukissa ole mitään vikaa.

Kyynelet tulivat vasta kun isä tuli ja näin sen naaman.

Ukki ja mummi oli käyny meillä aamulla ja lähteneet täältä mökille tekeen pikkuhommia ennenkun alkaisi sataa. Sit kun ne oli ollu tarkastamassa katiskoja ihan siinä meijän rannassa veneellä, ukki oli alkanu ottaa kuulolaitetta pois korvasta et se ei tippuis veteen ja suoraan istualtaan kaatunu veneen pohjalle. Mummi oli ravistellu ja huutanu, yrittäny elvyttää ja tukee päätä mut ukki ei ollu enää liikkunu tai puhunu. Se oli soittanu porukoille jotka oli lähtenyt heti posottaa mökille ambulanssit ja paloautot perässään ja kun lääkäri oli tarkastanu ukin, se totes sen kuolleeksi mut ruuminavausta ei kuulemma tarvita kun kuolema oli luonnollinen. Mitään ei olisi ollut tehtävissä. Sydän oli pettäny. Ainahan sillä on ollu kränää sen kanssa, laitettiinhan sille tahdistinkin.

Mummi on hajalla. Kaikki muutkin on. Mä en muista milloin mä olisin itkeny viimeksi näin paljon. Tää on täysin epätodellista. Ukki on aina ollut niin elävä. Ja nyt se on muka kuollut. Mutta ainakin se kuoli paikassa mitä se rakasti ja tehdessään mitä rakasti. Mut mitäs nyt sitten tapahtuu? Jollain aikaa tänä iltana kai mennään kattomaan ukkia. Mummi sanoi että se on ihan kylmä. Mutta ukin posket ja kädet on aina ollu niin lämpimät, vain sydän lämpimämpi.

Lepää rauhassa ukki. Mä kaipaan sua helvetisti. Sä innoitit mua ja kannustit aina. Viisas, hauska hömppä. ♥

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

"That's how we rule in the Teddybear Land"

Ihmeellisen hyvä sunnuntai.

Käytiin perhetuttujen/koirakasvatin omistajien mökillä jossain korvessa ja siellä uitettiin hauvoja ja syötiin ja juotiin ja otettiin arskaa. Sit ajeltiin kosken kautta ja tulipas muistoja mieleen jaja näinpä. Sit ku päästiin kotiin niin haravoitiin pihaa ja sit tehtii lettui(: Jeejee, ja tänää JÄÄKIEKKOO, omg;o pakko kai se on ku kerta soomi päässy finaaleihin!

p.s oon rakastunut ballerinoihin♥ vaikka vannoin etten tulis tykkäämään niistä kun en osaa kävellä ees niillä mut vissiin asiat muuttuu.

tulipa sekava teksti. ajatukset harhailee:D

lauantai 14. toukokuuta 2011

Kukaan ei odota minua, miksi nousisin

Trouble in paradise, kind of.

Mun kirjottamisesta on tullut niin yksipuolista. Aurinko paistaa, elämä on ihanaa ja kaikki sujuu ja läpäläpälää. Kaikki särmä ja terä on hävinnyt. Ennen mä sain kirjoitettua jotain, vaikka se oli angstista ja tönkköä välillä, mutta silti. Tuntuu yhdentekevältä ees läpistä jotain mitäänsanomatonta siirappia.

Kai onnellisuudellakin on huonot puolensa. Nyt kai sitten tiedän miksi taiteilijat tarvitsevat draamaa ja tuskaa, kipua joka inspiroisi. Tai korvaamaan sitä, että oikeasti ei ole lahjoja. Niinkö se minullakin on? Ei lahjoja kirjoitukseen, mitä minä sitten teen elämälläni? Jos pohja, jonka varaan laskin tulevaisuutta, lähtee alta.  Jos ollaankin eletty pienestä pitäen valheellisesti, uskoen kehut ja suunniteltu tulevaa, vaikka oikeasti on menty siivellä. Entäs nyt sitten. Kun on saavutettu nähtävästi hieman vakaampi onnellinen olotila.

Mille nyt rakennetaan pohja ja tulevaisuus?

torstai 12. toukokuuta 2011

Her name was Lola, and she was a showgirl

Eilen oli vika orkkakeikka. Meinas kyllä oikeesti itku päästä bussissa matkalla kotiin kun muisteltiin hyviä aikoja ja fiilisteltiin legendaarisia biisejä. Muistoja, muistoja. Mut nyt päin uusia haasteita(:

Jotenkin on niin kokonainen olo muutenkin. Sää on helvetin hyvä, koulu menee suht hyvin ja oon energisellä tuulella. Jaksan hyvin ihmisiä ja varsinkin kavereita ja muutenkin niin rento olo. mmmmmmh♥

ah.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Just wanna make the world dance, forget about the price tag

Nonii synttärit siis oli ja meni ja melkein koko päivä meni jenssis. Helvetin hauskaa ainaki oli sen voin sanoo ja sääki suosi♥ Yritin ettii jotain kivoi kesäkenkii ja jonkinlaisii lyhyit farkkushortsei ja jotai muutaki en muista mitä mut ei vaa löytynyyyy! Taino okei shortsei löyty pariki mut oon sit vissii vaa nii helvetin pulla et ei mikää mahtunu tai näyttäny päällä kivalta. Aika tyypillistä mut silti vitutti. Mut rahaan ja muuhun meni vaatteitenki puolesta rahaa:D Käytii burkerit naamaan vetämässä jaja pakolline karkkikauppakäynti ja sit pääsin vihdoinki käymään arnoldsissa! (nimim. luolassa kasvanut) ja ah taisin löytää vakipaikkani♥

Kuvii tuli näppäiltyy (ei tosin oikei mitää mitä vois tänne laitella kun ne oon niin inside:D:D) ja ulkona istuskeltuu, ja luulen et sain auringonpistoksen, perkele:D Illan kruunas sit se ku käytii kattoon Rio 3D:nä♥

En muista millon mulla ois ollu yhtä hyvät synttärit. Ja nyt on taas sellanen olo et jaksais ihmisten kanssaki olla. Nyt ku muutki jaksais, hah:D Mut joo feeling good ja alle 20 pvä peruskouluu!

Ja happy mother's day to all!(:

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

I don't give a damn about my bad reputation

Vapaus. Vihdoin. Tavallaan.

Tänään oli viimeinen kerta psykolla. Syksyllä tosin viel viimeinen tsekkaus et kaikki on ok ja sit voi taas sanoo olevansa normaalien kirjoissa. Melkein hävettää kun tuli mietittyy tänää et millane sitä olikaan vuosi sitten. Mä luulin ihan oikeasti et nyt mä kuolen. En selviä. Tälläinen mun elämä tulee olemaan aina. Vaikka kyl mä ymmärrän sen vieläkin, tunnen sen mitä tunsin silloin. Ei se ollu kaunista ja minä olin raunio. Ja kiitos tiettyjen ihmisten, mun kipu ei ollu yksityistä vaan jouduin jakamaan sen yli kahdensadan ihmisen kanssa kun jouduin keväällä koko koulun puheenaiheeksi (jos vähän yleistetään, osa eli varmaa niin omissa porukoissaa et ei ollu perillä). Mut sit tuli kesä.

Ja se oli mun elämän kauheinta ja parasta aikaa. Suuria tunteita oli liikkeellä, enkä kyllä näin jälkeenpäin vaihtaisi hetkeäkään. Mä sain loistavia ystäviä, asiani kuntoon ja opin järkyttävästi itestäni sekä ittensä kuuntelemisesta.  Silti oon järkyttävän onnellinen just nyt. Kaikki tuntuu loksahtaneen paikalleen. Se voi johtuu siitä myös että aurinko paistaa varmaan taas ensimmäistä kertaa perjantain jälkeen mutta ihan sama. Mieli on tyyni ja lähes kaikki palaset on taas takaisin paikallaan. Ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mulla ei ole kauheeta masista syntymäpäivän lähestyessä. Tulkoon, sitä juhlitaan, helvetti soikoon.


sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Stop standing there, stop acting like you don't care

Vihdoin minä tein jotain. Puhuin yhdelle niistä. Kerroin että kaipaan, pyysin lupaa saada jutella sille tästedes.
Kai vastaus oli mitä odotin, mut ei mitä olisin halunnut. Että se sanoisi myös kaivanneensa, olevansa pahoillaan siitä mitä tapahtui vuosi sitten. Tai edes kysynyt mitä kuuluu. Mutta näin se on aina ollut. Minä tarvitsen sitä ja se on kai sitten kestänyt mua vain hyvästä tahdosta ja armosta. Kyllähän se sano et on ok et jutellaan mut sehän tarkoittaa et mä puhun ja se kuuntelee.

Mä tiedän et mun pitäisi olla onnellinen. Ja mä olinkin yhden ohikiitävän hetken. Niin onnellinen että vuodatin pari kyyneltäkin. Mutta sitten huomasin että asiat on niinkuin ennen. Tämä tekee kai musta sitten kiittämättömän paskan, mutta mä en mahda sille mitään. Ei se ole ollut mullekkaan helppoa, nähdä ensin että se petti luottamuksen, sitten kun typerästi annoin anteeksi melkein heti sen jälkeen vaikkei se edes pyytänyt ja se sivuutti täysin mun yritykset rakentaa välit uusiksi, ja nyt sitten kokonaisen vuoden jälkeen päätin unohtaa ylpeyden ja yrittää.  No ainakin mä olen nyt yrittänyt. Minä olin se aikuinen. Ja kyl mä silti oon onnellinen, tyhjä olo helpotti(:

Ja nyt vaikuttaa taas siltä et muilla mun ystävillä on katoamisvaihe päällä. Missä te ootte, minä kaipaan teitä kaikkia.