torstai 31. toukokuuta 2012

Se kesä siis oli viimeinen, me tiedettiin et se loppuis niin

Pelottaa.
Aika on kulunut niin nopeasti.
Luulin että minulla oli tarpeeksi aikaa valmistautua tähän.
Tai ehkä minä luulin että minulla olisi ollut enemmän aikaa yrittää vahvistaa asioita.
Minulla ei ole enää ja nyt pitää kohdata kylmä fakta.
Me ei olla enää ystäviä.
Ei me olla tarpeeksi hyviä ystäviä, että se säilyisi kesän yli.
Minä en tule näkemään sinua pariin kuukauteen ja sinä et tule juttelemaan minun kanssani.
Kai me ollaan sitten syksyllä taas kaksi toisilleen vierasta ihmistä, jotka oli jotain ystäväntapaisia.
Tämä oli hyvä vuosi.
Sain sinut takaisin parin vuoden riidan jälkeen ja oli kun sinä et olisi ollut poissa ollenkaan.
Mutta me ei tulla kestämään kesän yli puhumatta ja näkemättä.
Mutta sinulla on kiirettä enkä minä halua tuputtautua.
Minulla oli hyvä vuosi.
Oikein hyvä.
Kai minun täytyy oppia taas, kuinka ollaan tuntemattomia toisilleen.
Tuntemattomia ihmisen kanssa joka oli ja on tärkeä ystävä.

I swear, I don't rest at all


Tää viikko on siis sairasteltu, yllä näkyy viikon eväät. 
Oikein hauska on ollu koulussa olla ja jotai kokeita vääntää melkee 39 asteen kuumeessa.
Ansaitsisin kyllä vuoden tunnollisin lukiolainen-palkinnon.
Olo on niin paska kun olla voi.
Lauantaina pitäs olla kykenevä lauleskeleen lakkiaisissa kuorosysteemin kanssa moniäänisesti.
Kuumetta vieläkin sellanen 38, nenä vuotaa kun niagaran putoukset, yskityttää heti kun yritän vähänkin vetästä syvempään henkee ja aivastuttaa joka toinen minuutti.
Jooei.
Mutta ne on siellä vähä kusessa ilman mua kuulemma kun kakkosääntä loilottas sit vaa yks ihminen jos en selvii.
Helevetti kun pitää aina mennä lupailemaan kaikkee.
Ens viikostaki ois soolokeikka ja pitäs pystyy lauleskeleen ja soittamaan pianoo.
Enkä oo vielä ees ettiny nuotteja.
Pelottaa pääsenkö kemian kurssin läpi.
Helevetinmoinen nälkä, en oo syöny oikeestaa mitää muuta kun kurkkupastilleja ja panadolii pariin päivään ja pää tuntuu räjähtävän kuumuudesta.
En oo nukkunu kunnolla varmaan kuukauteen kun painajaiset on vaivannu ja nyt tämä sairaus.
Musanope huohottaa niskaan, pitäs aamulla ilmottaa oonko tulossa lauleskeleen vai en.
Mua revitään nyt ihan jokaiseen mahdolliseen suuntaan.

Tekis mieli vaan istuu, huutaa ja itkee, mutta muuta ääntä kun pihinää ei lähe ja silmät on niin kuivat että ei niistä tasan mitään kyyneliä irtoo.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Jos ei heilaa helluntaina niin ainakin Siwa on auki

Surullista mutta totta.

Viikonlopun olin mutsin kaa jönsses koiria näyttelemässä.
Piti päästä shoppaileen mut yllätys yllätys- kaupat ehti mennä kii ku mutsin aikataulutus kusahti pahemman kerran.
Lisäks meni ihan helvetisti hyviä kokeisiinlukutunteja hukkaan siellä istuessa.
Sen lisäksi vielä onnistuin käräyttämään niskani ja nilkkani.
Ihmiset käyttäytyy oudosti, jotain on nyt tekeillä, oon ihan varma.

Kyllä, vitutustaso on aivan helvetin korkeella, kiitos kysymästä.Kiitos aamen.
Perkele.




keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään

En muista milloin minun unelmistani tuli näin suuria.
Ehkä ne ovat aina olleet, en tiedä.
Liian suuria niistä on kuitenkin tullut.
En minä niitä tule koskaan saavuttamaan.
Mutta minusta on pakko tulla jotain.
Pakko.
Minusta ei voi tulla ihan tavallista.
En minä halua päätyä sihteeriksi johonkin firmaan, kyyhöttämään pikku koppiin moneksi kymmeneksi vuodeksi.
Mutta niinhän kaikki ajattelevat nuorena.



Haluan osoittaa itselleni että pystyn oikeasti johonkin suurempaan, johonkin mihin kaikki eivät välttämättä pystykään.
Haluan osoittaa puolelle tätä kylää, miten heidän sanansa eivät järkyttäneet minun tulevaisuuttani.
Että mielen vauriot ja vanhat traumat eivät velvoita tyytymään yhtään vähempään.
Mutta entä jos minä vain juutun paikoilleni?
Jonkunhan täytyy, eivät kaikki voi olla huipulla.



Mutta eihän minussa ole loppujen lopuksi mitään, mikä erottaisi minut miljoonista muista.
Mikä sitten oikeuttaa minut unelmoimaan?
En ole erityisen lahjakas, ei minulla ole suhteita.
En ole huomattavan älykäskään.
Minussa ei ole mitään uutta.
En ole yksi niistä ihmisistä jotka loistavat kirkkaina.
Kai minun pitäisi olla vain tyytyväinen siihen mitä tulee.
Jos tulee.

Mutta minä en saa rauhaa ennen kuin saan mahdollisuuteni tulla joksikin merkittäväksi.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Fighting to make the mirror happy

Lattialla itkemässä.
Ei mitään tietoa miten pitkään olen istunut siinä.
Päähän koskee jo ja silmät punertavat.
Miksi minä en voi olla niinkuin kaikki muut?
Laiha ja kaunis.
Varsinkin laiha.

Joka sopisi kaikkiin vaatteisiin.
Näyttäisi kaikessa hyvältä.

Laihat jalat, laihat kädet,
luutkin erottuisivat edes vähän.





Minä olen vain liian saamaton.
Sitä sen täytyy olla.
Olen vain liian laiska.
Nyt se on päätetty.
Tästä lähtien en syö, en nuku, en istu turhaan.
En ennenkuin olen tyytyväinen.
Mitä tahansa se vaatiikaan.
Oon niin kyllästynyt olemaan se porukan pullin.
Ennen en luovuta ennen kuin olen kaunis.
Laiha ja kaunis.







Persoonasta jauhaminen on paskapuhetta.


maanantai 14. toukokuuta 2012

Se joka pelkää

Elämä on antelias
jo siksi että antoi meille elämän.
Me olemme kiittämättömiä
mutisemme osaamme
valitamme kaiken vähyyttä
vaikka meillä on paljon
jo siinä kun elämme.

Elämä on antelias
me kiittämättömiä
mutta elämä taisi tietää sen
jo aivan alun alkaen.
-Jarkko Martikainen


Se on nyt virallista.
Elämäni on helvetin tylsää.
" Himasta duuniin ja duunista himaan, mä hampaita pestäkseni kai elän."
Mitään yllättävää ei tapahdu, ei mitään sydäntäsykähdyttävää.
Pelkkää samaa.
Kun kuuntelee tarinoita toisten ihmisten elämästä, herää kysymys: onko mulla minkäänlaista elämää?
Kaikki tuntuvat tekevän elämälleen jotain merkittävää.
Muuttavat, panostavat opiskeluun/duuniin, matkustavat, rakastuvat, kukoistavat.
Minä junnaan paikoillaan.
Mitä minä oikeasti olen muka vaikka vuoden sisällä saavuttanut?
En yhtään mitään.
Edes hiuksia en uskaltaisi enää leikata.
Milloin minusta tuli yksi niistä ihmisistä?


Entä jos minä en koskaan muutu?
Entä jos minä en koskaan tule saavuttamaan mitään?
Entä jos minusta ei tulekkaan supernainen, ura- ja ihmissuhdeohjus joka asuu suuressa kaupungissa?
Jolla on kaunis talo, mies, tulevaisuus?
Ja joka osaisi laittaa ruokaa.
Joka eläisi täysillä.
Joka sitten vanhana lähettäisi New Yorkista lastenlapsille postikortteja, joissa siteeraisi kuuluisia filosofeja, tai mikä parempaa, itseään?
E ntä jos minä juutun tähän pikkukylään, erakoidun?
Jos minusta tulee se kylähullu?
"Me nähtiin sitä viimeks jouluna kun se osti kaupasta purkkiananasta ja tupakkaa koko vuoden tarpeiksi"

Minä olin aina niin varma että unelmien avulla pääsisin kyllä minne vain.
Syytän disney-leffoja.
Kyllä mäkin onnistuisin jos mulla olisi puhuvia hiiriä, metsän eläimiä, eläviä huonekaluja ja esi-isien henget apuna.
Ja se prinssi uljas.
Jos lähtisin taistelemaan hunneja vastaan, löytyisikö se sieltä?

Tukahduttaa.
Miksi tälläistä ei opeteta koulussa?
Miksi Jamerassa ei myydä Elämän Käsikirjaa?
Vanhempi ja käytettykin painos kävisi.
Minä kun en ikinä ole osannut alleviivata tussilla niitä oikeita tärkeitä kohtia.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

My universe won't be the same, I'm glad you came

Perjantaina siis meille kokoontui armeijallinen ihmisiä, yhdeksän tarkalleen ottaen plus emäntä itse.


Alkuillasta  lärvikuva, tukkaki melkee kuosis vielä..:D


Lahjoja sateli ja oikeesti alko melkee itkettää ku kaikki oli laittanu niin paljo ajatusta siihen. Esim. tuo herra rautanainen oli muistanu meidän inside-läpän parin vuoden takaa ja oli ostamassa kaktusta mut ei onnistunu löytään sellasta. Silti, aika sulosta et muisti vielä(8

Nallekarkkikakku ! Ei menny kyl nallekarkit tasan..)::


Oli viel aikaa näpsii taidekuvia nallekarkeist kun oli vieraat -yllätys yllätys- myöhässä:D:D


Juteltiin, A ja M soitteli ja lauleli, SYÖTIIN(!!) ja sit juteltiin ja naurettiin vähä lisää. Alettiin kattoo leffaa mutta herrat ei tykänny ku kuulemma liian lässy ja koska tämä suomi-kanada peli oli alkamassa niin kateltiin sitä sitte. Ei siinä mitään enhän mä kiekosta mitää ymmärrä mut tolla porukalla mikä tahansa on hauskaa:D


Porukka ♥
sohvalla L, Mt, M & Martsa
Lattialla A, N, purkeri alias herra rautanainen, K & E
                     

Se tunne kun erätauko loppuu ja N & tuo toinen ryntää takas paremmille paikoille....:D:D:D


Mulla oli oikeesti tosi kivaa ! Stressasin etukäteen iha järjettömästi et tuleeks kaikilla oleen kivaa ja tällee mut kaikki suju hyvin ja ihmiset sanoki lähtiessää et oli tosi kivaa, hih (------:


A:lta sain hattivattimukin, se ois kuulemma hankkinu mulle skumppaa tai tupikkii mut halus et muistan sen jostain, nii anto sit jotai vähä pysyvämpää, aika sulo<:

K:lta kiroileva siili-muki!:D:D









Loput tytyistä oli sit yhdistäny voimansa, rahansa ja kuva-arkistonsa ja tehneet mulle oikeen edustavan kortin ja ostaneet Erinin levyn ja sit leffan!(:




Oli huippuu, porukka on mahtava.
Kiherryttää, mulla on ehkä maailman parhaimmat ystävät.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Det är 17 år, 17 år i staden där jag växte upp

Wuhuuu, tänään käynnistyi siis elämäni pisin vuosi.
Oli outoo.
Ennen tätä päivää odotti aina monta kuukautta ja sit oli ihan spesiaali keissi koko päivä.
Ei tänään.
Menin kouluun, parit ihmiset halaili, olin ihan normaali.
Ei tuntunu missään.
Kävin bändissä ja soittelemassa musarilla avoimissa ovissa.
Mummi kävi kahvilla, anto rahaa lahjaks.
Ei enää ikinä värityskirjoja tai barbeja.
Koko päivän oon odottanu, kukaa niistä joitten eniten toivoin muistavan, ei muistanut.
Sisko kaukana, ukki poissa, itkin.
Perjantaina ois sit armeijallinen kavereita meille kasaantumassa juhlistaan tätä mun vanhentumista.
Se tärkein jonka toivoin eniten toivonu tulevan, ei tule.
Jep, A ei tule.
Herra lähtee mieluummin ryyppäämään sinä päivänä, niinkuin melkee joka viikonloppu.
En oo juhlatuulella.
Ootan vaan koko ajan facebookissa että tuo yks sanois jotain, onnittelis.
Naurettavaa, mut tää on tää mun elämä.

Miks mun elämä on näin tylsää.
Ikinä ei tapahdu mitään yllättävää.



lauantai 5. toukokuuta 2012

"Heitätkö sen slaidin, vedetään nyt kunnolla pilalle kun kerran alotettiiin"

HIHIIIIH, tänään oli taas aivan järettömän huippu päivä!

Herätys oli heti aamuviiden jälkeen ja ennen seittemää oltii lähössä joensuuta ja joensuu maratonia kohti maasturilla viis ihmistä kyydissä ja  perässä jumalattoman iso peräkärri TÄYNNÄ kamoja. Matkalla sit jutusteltiin, kuunneltiin Queenia ja A luki vitsejä kännykällä...:D

Perille kun päästiin Joensuu areenalle niin alettiin purkaa kamoja, siinä sit meni joku tunti ja meille oli jäämässä puol tuntii luppoaikaa kunnes alko sataa, ja piti rynnätä virittelemään pressuu meidän ylle katokseksi. Siinä sit meni joku 45 min kun piti säätää se joihinki pylväisiin RAUTALANGALLA JA JESARILLA ja sit päästiin vihdoin alottamaan.



                                            Viime hetken reenit perjantai-illalla, bongaa A, S ja mun käsi:D At kuvas
                                           ja A senior on just onnistunu rajautuun kuvasta.




Sää oli aivan järkyttävä, sato välillä vettä ja välillä räntää, tuuli hemmetisti ja muutenkin kylmä. Pakko oli soittaa ilman mitää hanskoja eli sormet turpoili ja punersi ja oli ihan jäykät, mut välillä tietty oli pakko käydä aina lämmittelemässä.

Vaikka keikalla tapahtu vaikka mitä kommelluksia, kunnialla silti vedettiin loppuun ! Porukka on niin huippu niin hymyilytti vaan vaikka oli jäässä. Varsinkin At. Se vaan vetää niin täysillä ja niin hyvällä fiiliksellä aina et se vaan jotenkin lumoaa.


                                                            At ja kitara.

Keikan jälkee sit pakkailtiin taas kamat kasaan ja lähettiin ajaan kotia päi. Pysähyttiin Uurossa ja muut joi kahvit ja söi paninit ja mä join kaakaon ja hytisin, oikeen tuntu miten flunssa teki tuloaan. Onneks sit autossa laitettiin taas lämmitysnupit kaakkoon ja poijjat kasaili takkejaan mun päälle ja sit nukahinki siinä sit vissii, heräsin siihe ku herranniemen kohalla tunsin miten At oli kans nukahtanu ja roikotti päätään mun olalla. Siinä sit heräilin loppumatkan ja yritin tota yhtä herraakin herätellä sit, ei ois kehannu ku se niin nätisti siinä nukku, virnisteli siinä samalla<: Siinä sit roudattiin kamat takas noitten autotalliin ja sit oottelin vähä aikaa sisällä mutsii ja sit lähin himaan.


At aiemmin päivällä, jollain aikaa tais olla melkee siedettäväkin keli. Otos ilmeisesti soundcheckist.


Oli ihan loistava päivä vastoinkäymisistä huolimatta ja huolimatta siitä et sain tästä kylkiäisenä ilmeisesti flunssan ja vieläkin jäässä olevat varpaat ja sormet. Poijjat on vaan niin huippuja niin tulee aina hyvä fiilis niitten kaa soittaessa ja virnistelyttää vaan aina treenien ja nyt keikan jälkeen. Toivon tosiaan et tää ei ny jääny yhden keikan ihmeeksi vaa et saatas väsäiltyy jotain vaikka kesäksi, piristäs kummasti.

Voi kun tän tunteen, muistot ja porukan hymyt vois säilöä johonkin purkkiin, en haluis unohtaa.

tiistai 1. toukokuuta 2012

I confess, you are the best thing in my life

Ulkona kuppi kädessä.
Aurinko kipristelee ihanasti nenää.
Tekisi mieli kirjoittaa runo
mutta kun ei osaa.
Lämmin.
Hehkuvan onnellinen olo.
Mieli vaeltaa ja pysähtyy taas tiettyihin ihmisiin ja tilanteisiin.
Virnistyttää, ihmiset on niin ihania.
Kevät.
Vaikka takana on vain parin tunnin yöunet,
olo on energinen, elävä.
En pysty muistamaan, mitä minä niin tässä pelkäsin?
Juuri tänä aikana olen parhaimmillani.
Hymyilyttää.
Jos tän fiiliksen voisi jotenkin pullottaa
Pääsisivät ihmiset keskitalvellakin ihmettelemään
"Miksi se hymyilee ja silmät ovat kevättä täynnä?"