torstai 29. marraskuuta 2012

I try hard to make it, I just wanna make you proud

Itsekritiikki.
Tänään se taas näkyi.
Väittää muut mitä tahansa.
Kyllä minä kuulen milloin suoritus ei ole täydellinen.
Turha väittää vastaan.

Mutta milloin se on liikaa?
Vai onko sellaista asiaa olemassakaan?
Onko se liikaa?
Jos alkaa itkettää kuunnellessaan muita.
Jos ei vaan pysty näkemään itseä tarpeeksi hyvänä.
Mutta entä jos minä vain yksinkertaisesti EN VAIN OLE NIIN HYVÄ KUN MUUT LUULEVAT?
Entä jos minusta ei vain ole sellaiseen mahtavuuteen kun kaikki sanovat?
Entä jos minusta ei vain ole tarkoitus tulla parempaa kuin muista?
Jonkunhan täytyy olla huonompi että muut erottuvat joukosta.

Älkää syöttäkö minulle noita valheita.
Älkää sanoko, että minusta on parempaan.
Älkää väittäkö tuollaista.

Eikö kukaan ole ajatellut, että
Ehkä minä vain en ole niin loistava
Ehkä te kaikki olettekin vain väärässä
Ehkä minusta ei ole tarkoitus tulla mitään

Ehkä minusta oli tarkoitus tulla merkityksetön ja muiden alapuolella.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sticks and stones may break my bones

Sinä olet muuttunut.
Sinä et enää ole se ihminen, johon minä tutustuin muutama vuosi sitten.
Ihminen, johon minä nojauduin ja joka nojautui minuun.
Jolla oli aina oikeat sanat joka tilanteeseen.
Jonka minä ajattelin olevan parasta, mitä tässä elämässä on minun kohdalleni käynyt.

Miten sinusta on voinut tulla noin ilkeä.
Onko elämä oikeasti potkinut sinua niin kovaa päähän, että se täytyy kostaa muille?
Minä en ole ikinä tehnyt muuta kuin välittänyt.
Silloinkin kun sinä et välittänyt minusta, silloin kun minä olisin sitä eniten kaivannut.

Sinä olet muuttunut.
Aivan kuin toinen ihminen.
Minä en näe sinun silmissäsi enää sitä suloista ihmistä.
Sitä, jonka minä ensi kerran nähdessäni tiesin tulevan olemaan minun elämäni tärkeimpiä ihmisiä.
Sinusta ei ole muuta jäljellä siitä ajasta kuin näennäinen kuori.

Missä sinä olet?
Minä en pidä tästä uudesta robotista.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ei se oo minun syyni että pahan kaikessa kuulee

Laiska, tyhmä, saamaton.
Näillä voisi kuvailla oloa.
Ja niin monilla muilla sanoilla.
Päänsärky vaivaa jo toista viikkoa putkeen.
Ahdistaa.
Mikään ei tunnu onnistuvan.
Vanhoja juttuja on tullut uudestaan esille ja ne on alkaneet taas vaivata.

Tänään oli taas laulutunti.
Tällä kertaa koko pienen ryhmän kanssa.
Oli taas kauheeta.
En kuulunu sinne yhtään.

Opettajakin sano et säälii mua koska oon kuulemma niin hiton itsekriittinen.
Totta helvetissä olen.
Teki mieli huutaa ja itkeä että etkö tajua miksi
.
Mutta pidin suun kiinni, hymyilin ja vajosin syvälle tuoliin.
Sitten aloin ajatella oikeesti.

Mitä minä täällä oikeastaan teen?
En tunne kuuluvani tänne.
Ei minusta ole tähän.
Ei minusta ole muuhunkaan.
Miksi minä siis oikeastaan olen enää täällä?

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Another day is going by, I'm thinking about you all the time

Viikko ja varsinkin viikonloppu on ollut melko vauhdikasta.
Alla olevat kuvat siis jälkimmäisestä.



Lakkailin taas ylläripylläri kynsiä, näistä tuli ehkä yks kivoimmista pitkään aikaan.
Oikeesti toi sininen on sellanen sinivihreä (jep, mäkin tykkään mun kamerasta)
 
 
 


Siskonen tuli viikonlopuks himaan niin laitettiin ihan urakalla ruokaa:
 
 

MINÄ LAITOIN !
 
 

 

behind the scenes... Kukaan ei tietenkään voi olla seppä syntyessään.. :D
 

mango-juustokakkua, voin sanoa että oli aika OMNOM ♥
 
 

Eilisen puursin kirjallisuusesseetä. Se piti tehdä jostain ulkomaisesta klassikosta
ja ite sit tein Harper Leen "Kuin surmaisi satakielen". Oli ihan ok kirjana, itse esseen
kirjoittamisessa tuli vähä hankaluuksia aluksi mutta nyt se on valmis ja sellaset reilut
viissataa sanaa niin eiköhän se ala olla jo hyvän rajamailla:D
 

Löysin uuden rakkauden, miten jollakin voi olla noin IHANA ÄÄNI !
 
Lisäksi oon tehny ruotsin, enkun, ranskan ja biologian läksyt ja alottanut lukemaan ens viikolla starttaavaa koeviikkoa varten. Tänään oon sit käyny pari tuntii kuvailemassa puurojuhlajuttuja, pidettiin bänditreenit joiden jälkeen kahviteltiin vähän aikaa ja naurettiin idioottimaisille jutuille (At 1, minä 0 ) ja sitten vielä lauleskelin parisen tuntia  lukion kuororeeneis. 
 
PHUAAAAAAH.
 
Tän viikon aikana oikeesti on unohtanu välillä hengittää. Koko ajan pitää jotain tehdä, ja sit kun ei tee mitään niin on niin helvetin levoton ja syyllinen olo. 
Päähän koskee kauheesti koko ajan, niinkun kyllä aina.
Sen lisäks sitten meni eilen välit poikki yhen hyvän ystävän kanssa, joka nyt parin vuoden ystävyyden jälkeen suvaitsi kertoa että on vaan leikkiny ja kusettanu täysin.
Eihän siinä tietty mitää...
 
 

 
 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

A long time ago we used to be friends but I haven't thought of it lately at all

Tänään oli mielenkiintoinen päivä.
Palautin enkun aineen mistä olin stressaillu pari viikkoo, nyt pitäs ens viikkoon  ootella et mikä numeroinen sieltä pyörähtäis.
Nauroin oudoille jutuille.
Vietin yhden tähän mennessä parhaimmista vapareista- juteltiin ton yhen apinan kanssa ja naurettiin ja se neuvo koulujutskissa.
Kävin näöntarkastuksessa pitkästä aikaa, näkö oli parantunu puol astetta, ohoo. Laseja lähetäänkin hankkimaan jenssiin kuhan koulujutskilta kehtaisi yhden päivän lintsata.

Tajusin että kaipaan vanhoja ystäviä.
Ehkä näiden vuosien jälkeen se viha alkaa taas laantua ja alkaa ajattelemaan niitä hyviä hetkiä mitä tuli monen vuoden ajan koettua.
Mutta sitten toisaalta, oliko ne hyvät ajat oikeasti hyviä vai kultaako aika muistot?
Vielä joskus kun nykyään jotain tapahtuu, puhelin on jo kädessä kun tajuaa ettei ole enää väleissä- eikä kukaan muu tiennyt sitä juttua.
Vieläkin kun näkee niitä jossain, jotain tapahtuu.
Jotain vihan, pettymyksen ja ikävän välimaastossa.
Mutta minä en tule olemaan se joka antaa periksi.
Minä en aio madella.
Minä olin se jota satutettiin.
Eikä kukaan teistä ikinä pyytänyt anteeksi.

Silti te olitte minun parhaita ystäviäni.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

You say she's a friend, no friend of mine

Tästä on taas reiluus kaukana.
Minä olen katsonut monta vuotta sivusta,
kun muista on aina tullut tärkeämpiä.
Ja nyt on taas uusi meneillään.

Olenko minä oikeasti niin poissa kysymyksestä?
Onko se kaikki vain oikeasti minun päässäni?
Vai onko minussa jotain vikaa?

Miksi minä silti vain odotan?
Jos minun vuoroani ei koskaan tulekaan.

Jos sinä et vain enää ole sen arvoinen.