Tänään oli mielenkiintoinen päivä.
Palautin enkun aineen mistä olin stressaillu pari viikkoo, nyt pitäs ens viikkoon ootella et mikä numeroinen sieltä pyörähtäis.
Nauroin oudoille jutuille.
Vietin yhden tähän mennessä parhaimmista vapareista- juteltiin ton yhen apinan kanssa ja naurettiin ja se neuvo koulujutskissa.
Kävin näöntarkastuksessa pitkästä aikaa, näkö oli parantunu puol astetta, ohoo. Laseja lähetäänkin hankkimaan jenssiin kuhan koulujutskilta kehtaisi yhden päivän lintsata.
Tajusin että kaipaan vanhoja ystäviä.
Ehkä näiden vuosien jälkeen se viha alkaa taas laantua ja alkaa ajattelemaan niitä hyviä hetkiä mitä tuli monen vuoden ajan koettua.
Mutta sitten toisaalta, oliko ne hyvät ajat oikeasti hyviä vai kultaako aika muistot?
Vielä joskus kun nykyään jotain tapahtuu, puhelin on jo kädessä kun tajuaa ettei ole enää väleissä- eikä kukaan muu tiennyt sitä juttua.
Vieläkin kun näkee niitä jossain, jotain tapahtuu.
Jotain vihan, pettymyksen ja ikävän välimaastossa.
Mutta minä en tule olemaan se joka antaa periksi.
Minä en aio madella.
Minä olin se jota satutettiin.
Eikä kukaan teistä ikinä pyytänyt anteeksi.
Silti te olitte minun parhaita ystäviäni.
Hmm. Mietin jatkuvasti oliko joku tietty aika oikeasti niin mahtavaa kuin miltä se tuntui. Ja sitten kun luen vanhoja päiväkirjoja tms, ja ne on täynnä valittamista ja angstaamista niiltä ajoilta (:D), huomaan että oon vaan kuvitellut että silloin oli jotenkin parempaa. Nostalgia on perseestä... mutta tunne on aina tunne, ja jos joku mennyt ajanjakso tuntuu rakkaalta, niin kai se sitä sitten on. Vaikka se tunne vähän valheellinen onkin.
VastaaPoistaOletko koskaan haistanut vanhaa hajuvettä ja saanut kunnon flashbackit? :D
Musta on sympaattista että sun pitää lintsata koulusta jotta pääset Joensuuhun optikolle :DD<3
ai että ihan kun oisin ite kirjottanu ton sun kommentin:'D no hei ei täältä mitää kivoja laseja saa! :(
VastaaPoista