No nyt on taas tuskaa mistä kirjoittaa. Asiat voi muuttuu niin pienessä hetkessä.
Faija soitti kahentoista aikaan kun olin skolessa ja kerto et ukki on kuollut ja tulevansa hakeen.
Shokki. Mitä. Niitten täytyy olla väärässä. Eihän ukissa ole mitään vikaa.
Kyynelet tulivat vasta kun isä tuli ja näin sen naaman.
Ukki ja mummi oli käyny meillä aamulla ja lähteneet täältä mökille tekeen pikkuhommia ennenkun alkaisi sataa. Sit kun ne oli ollu tarkastamassa katiskoja ihan siinä meijän rannassa veneellä, ukki oli alkanu ottaa kuulolaitetta pois korvasta et se ei tippuis veteen ja suoraan istualtaan kaatunu veneen pohjalle. Mummi oli ravistellu ja huutanu, yrittäny elvyttää ja tukee päätä mut ukki ei ollu enää liikkunu tai puhunu. Se oli soittanu porukoille jotka oli lähtenyt heti posottaa mökille ambulanssit ja paloautot perässään ja kun lääkäri oli tarkastanu ukin, se totes sen kuolleeksi mut ruuminavausta ei kuulemma tarvita kun kuolema oli luonnollinen. Mitään ei olisi ollut tehtävissä. Sydän oli pettäny. Ainahan sillä on ollu kränää sen kanssa, laitettiinhan sille tahdistinkin.
Mummi on hajalla. Kaikki muutkin on. Mä en muista milloin mä olisin itkeny viimeksi näin paljon. Tää on täysin epätodellista. Ukki on aina ollut niin elävä. Ja nyt se on muka kuollut. Mutta ainakin se kuoli paikassa mitä se rakasti ja tehdessään mitä rakasti. Mut mitäs nyt sitten tapahtuu? Jollain aikaa tänä iltana kai mennään kattomaan ukkia. Mummi sanoi että se on ihan kylmä. Mutta ukin posket ja kädet on aina ollu niin lämpimät, vain sydän lämpimämpi.
Lepää rauhassa ukki. Mä kaipaan sua helvetisti. Sä innoitit mua ja kannustit aina. Viisas, hauska hömppä. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti