Minä halusin sinulta vähän aikaa.
Vähän rakkautta.
"I've never needed a friend like I do now."
Minä teen saman tutun kuvion aina uudestaan.
Luulen että ihminen välittää ja kiinnyn liiaksi.
Mitä paskaa.
Minä voisin vaikka jo luovuttaa.
Minua ei kuunnella saatika sitten oteta vakavasti.
Tai sitten laitetaan teiniangstin piikkiin, "siinähän angstaa ja valittaa, kyllä se siitä sitten kun herää haavemaailmasta."
Minä olen herännyt sieltä jo aikoja sitten.
Huomattuani että sielu ei kestä kaikkea sitä totuutta,
palasin pilvilinnoihini.
Se oli helpompaa.
Kuka tahansa tietää etteivät hattarasta tehdyt rakenteet kestä.
Se on jo rakentaessa selvillä.
Todellisuudessa taas kaikista tukevin ja turvallisinkin voi romahtaa vieden kaiken hyvän mukanaan.
Minä tahdoin vain olla sulle se syy jatkaa.
Se johon voisit tukeutua aina.
Se tosin vaatisi puhumista mikä vaatisi välittämistä.
Tiedän että saatan olla ankara, mutta olen kyllä sanonut etten ole siitä helpoimmasta ja nöyrimmästä päästä.
Ja sinä sanoit että sinä pidät siitä minussa.
Sinä taisit sittenkin olla väärässä.
Minä olin väärässä kun ajattelin tämän onnistuvan.
Kun luulin jo oppineeni.
Ajatellessani elämän kerrankin suovan minulle jotain helpolla.
Ilman epäilyksiä ja kaikkea tätä.
En minä halunnut kun vain vähän tukevampaa onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti