Se tuntui niin tutulta.
Se tunne.
Kihelmöintiä, pieni kirvely ja pakotus.
Sitten se epätasaisuus ihossa.
Punaisena hehkuen kuin polttomerkki.
Se oli niin tuttu tunne.
Läpikotaisin tuttu vuosien varrelta.
Päässä kaikuen ajatukset niinä hetkinä,
peittelyt ja tekosyitten keksimiset.
Silti minä en koskaan todella hävennyt niitä ennen kuin nyt.
En niitä enkä muutakaan menneisyydestäni.
Miten sinä kehtasit tehdä niin.
Miten sinä KEHTASIT päästää tuollaista suustasi.
Miten sinä kehtasit vielä nauraa.
Sinun pitäisi tietää paremmin.
Kaikista maailman ihmistä jotka minä tunnen,
sinä olet viimeisin jonka olisin uskonut käyttäytyvän noin.
Olisit voinut pitää ajatuksesi omana tietonasi.
Jos ei minun vuokseni, niin sitten lähipiirisi.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun sinä sanot jotain,
jota minäkään en voi unohtaa.
Jossain minullakin raja menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti