Kolme pientä sanaa

Hymyilen muiden naureskellessa kahvikupit käsissään.
Olen sisällä teidän kuplassanne, mutten silti aivan täysin.
Minä katsahdan sinuun.
Sinusta näkee että sinä tiedät jonkin olevan ajatuksissani.

Autossa radion pauhatessa minä kerron sinulle.
"Minulla on niin yksinäinen olo. Minä en kuulu."
"Sinäkö muka?"

Sinä tiedät melkein aina.
Tunnistat jonkin yksittäisen ilmeen tai kaukaisen katseen.
Sinä tiedät mutta et koskaan kysy.
Sinun keinosi on saada minut nauramaan.
Ja siinä sinä olet hyvä.
Olet saanut minut nauramaan silloinkin kun olen luullut etten enää kykenisi.

Mutta tänä iltana minä halusin sinun kysyvän.
Katsovan syvälle silmiin ja vaativan  totuutta.
Minä halusin sinun ottavan syliin, olevan vain siinä, hiljaa ja turvallisesti, ilman naurua.
Kertovan ettet sinä lähtisi kuten liian moni muu.
Kertovan että sinä haluat tietää, että haluat olla siinä ilman mitään pakotteita.

Pihassa käännän katseeni ikkunasta sinuun.
Katson syvälle silmiin ja sanon ne kolme pientä sanaa.
Tänään minun on ne sanottava.
"Onneksi sinä olet."

"Mun pitää nyt mennä, lupasin mennä muiden kanssa kaljalle."

Niin.
Ainakin minä kerroin.
Ainakin sinä nyt tiedät.
Tai ehkä sinä jo tiesit.
Ehkä sinä sittenkin olet jo lukenut sen minun silmistäni.
Nyt on sinun sanojesi vuoro.