perjantai 29. maaliskuuta 2013

Tahtoisin näyttää sulle auringon

Aurinko paistaa.
Mutta minulla on kylmä.
Kylmät sormet, kylmät varpaat.
Kädet tärisee.
Valo sattuu silmiin.

Odotus ja epätietoisuus kalvaa.
En halua ajatella sinua ja kasvojasi.
Niitä silmiä joista näkee kaiken muttei silti mitään.
Niitä jotka eivät enää edes katso minua.
Kelpaisinko minä sinulle nyt, kun olet saanut vähän aikaa ajatella?
Pääsisinkö minä sittenkin ehdonalaiseen?

Tämä aika on aina minulle vaikeaa.
Miksi kaikki lähtevät aina keväällä?
Miksi tämä aika tehdään joka vuosi näin vaikeaksi?
Miksi kaikki häviävät juuri kun ihmisiä tarvitsisin kaikkein eniten?
Enkö minä ole teidän arvoinen?
Miksi aina tähän aikaan?
Miksei tälläinen tapahdu kesäisin jolloin auringon lämpö riittäisi pitämään minut kasassa?
Tai talvella jolloin pahat jutut voisi jättää pakkaseen pimeään?

Tuntuu niinkuin jokin söisi sisältäpäin.
Joka vuosi ontto tunne lisääntyy vähä vähältä.
Ja silti olo muuttuu vaan raskaammaksi.

Ei sillä että haluaisin kuolla ja hävitä pois.


Muttei se tunnu isolta häviöltäkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti