Minä olen tehnyt kaiken mitä olen luullut että minun täytyy.
Minä olen tehnyt kaikkeni.
Kaiken mahdollisen.
Ja silti minä olen samassa pisteessä.
Vaikka minä olen yrittänyt ymmärtää.
Purrut kieltä ja odottanut parempaa ajankohtaa.
Mutta sitä ei koskaan tunnu tulevan.
Kaikki minun näennäinen rohkeuteni rapistuu kasaan ja häviää sinun edessäsi.
Avaan suuni mutta sitten muistan miten viime kerralla kävi.
Ja sillä hetkellä kaikki mitä olin päättänyt sanoa katoaa mielestä.
Tarvittaisiin vain muutama pieni sana.
Muutama sekunti uskomatonta rohkeutta.
Muutama muisto vähemmän menneisyydestä.
"Anna minun auttaa."
"Päästä minut lähemmäs."
"Etkö sinä vieläkään kaikkien näiden vuosien jälkeen nää?"
"Sinä olet minulle tärkeämpi kun uskotkaan."
"Sinä olet uskomaton ihminen."
"Vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen. Vieläkin."
Vieläkin.
Ehkä aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti