Joten eilen käytiin pukemassa ukki ja hyvästelemässä ja tapahtui total romahdus. Itkua. Itkua. Itkua. Ei tää voi olla totta. Mä en nää sitä enää ikinä. Ikinä. Hautajaiset on torstaina ja mua revitään joka suuntaan ja kaipaan mun kavereita. Ne ei uskalla olla mun lähellä, ne ei osaa reagoida normaalisti. Yksinäinen olo vaikka mua ympäröi ihmisjoukko melkein koko ajan.
Osanottoni vielä tätäkin kautta.
VastaaPoistaTiedän tunteen kun tajuntaan jysähtää tuo "ei enää ikinä". Se on kammottava, musertava. Muistan, kun isäni kuolemasta oli kulunut vasta vähän aikaa, niin monta kertaa minulle sattui jotain/näin jotain/kuulin jotain ja ajattelin heti, että hei tuo pitää kertoa iskälle...ja sit, että ai niin. :(
Jaksamisia, pikkuinen.
kiitos piitu.
VastaaPoista