Entä jos tämä ei ollutkaan mitä kuvittelin? Ylireagoinko minä vain?
Kukapa ei olisi kokenut kaikkea tätä jossain vaiheessa. Paineita, stressiä, huonommuuden tunnetta, nimittelyä, kiusaamista, ahdistusta ja surua. Kun lisätään vain hyvä draamantaju, elämäni pari viimeisintä vuotta ovat valmiit. Oliko kaikki sittenkin normaalia? Ehkä minä vain luulin eläväni helvetissä koska en tiennyt muusta. Kukapa ei olisi joskus ollut masentunut, kenelläpä ei olisi arpia. Kuka meistä ei olisi halunnut oksentaa pelkästä itseinhosta.
Kaikki tämä turhaan. Loppujen lopuksi minä olinkin vain tavallista melodramaattisempi teini, tavallista säälittävämpi. Loppujen lopuksi vain normaali.
Ja minä kun luulin kuolevani kipuun. Luulen edelleen.
Minä ja miljoonat muut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti