Miten voi ihminen olla näin väsynyt. Väsynyt ihan kaikkeen.
Haluan vain jäädä sängynpohjalle viikoiksi makaamaan, tuijottaen tyhjää, ei ajatellen mitää, ei kuullen mitään. Ja sitten huutaa. Kirkua niin kovaa ja pitkään kun keuhkoista lähtee. Ja sitten käpertyä yksin nurkkaan ja itkeä. Toistaa tarvittaessa.
Miten voi olla näin yksin kaikkien näitten ihmisten keskellä. Ne ei tiedä miten mun sisällä kiehuu. Toivon että ne jättäisivät rauhaan kun eivät ne ymmärrä mutta samalla pienesti toivoen että joku tulisi ja jäisi. Joku joka ymmärtäisi. Olisi vaan siinä. Pitäisi lujasti kiinni. Joka ei tuomitsisi. Olisi vaan siinä.
Sellaiset ihmiset ovat kadonneet minun elämästäni, jos niitä on koskaan ollutkaan. Jatketaan samalla tavalla. Otetaan kiristynyt, pakottunut hymy ja toistuvat taikasanat. "Kyllä, hyvää kuuluu joo."
Harva vaivautuu noiden sanojen jälkeen katsomaan niiden ja sen hymyn taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti